TUOTTEET

     HILLOT

Alaspään maatilan hillot valmistetaan käsityönä pienissä erissä ilman lisä- tai säilöntäaineita, artesaaniruuan toimintaperiaatteita noudattaen. Raaka-aineina ovat tilan omat luomutuotteet sekä kotimainen sokeri. Hillot säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä parasta ennen -ajankohtaan saakka. Avattuina ne on säilytettävä jääkaapissa ja käytettävä noin kahden viikon kuluessa.
Hillojen valikoima vaihtelee eri vuosina satokauden tuloksista riippuen.
Muutama esimerkki yleisimmin valikoimassa olevista artesaanihilloistamme:
Mansikkahillossa maistuu lapsuuden pitkät huolettomat kesät. Tämä hillo on ehdottomasti omiaan lettukesteihin ja pannarin kaveriksi.

Raparperi-inkiväärihillo on makean kirpeä herkkuhillo, lisättynä lämmittävän mausteisella luomuinkiväärillä. Se sopii erinomaisesti hitaille sunnuntaiaamiaisille jogurtin kanssa, jälkiruualle vaniljajäätelön seuraksi ja kannattaa sitä kokeilla liharuuan kylkeenkin ja juustolautaselle.

     SÄILYKKEET

Vihanneksia ja juureksia säilötään vaihtelevasti ja uusia reseptejä testaillaan vuosittain. Alusta asti suuren suosion on saavuttanut Punasipulihilloke. Oman tilan herkullisista luomu punasipuleista keitetään balsamicon ja sokerin kanssa mahtavan aromikas ruuanlisuke, joka sopii todella hyvin burgereiden kanssa ja grilliruokien seuraksi. Sitä kannattaa kokeilla myös juustolautaselle. Resepti on yksinkertainen ja siinä on keskitytty antamaan punasipulin maulle tilaa. Kurpitsoja ja kesäkurpitsaa säilötään myös erilaisilla resepteillä, ja suunnitelmissa on myös erilaisia pikkelöintejä, pestoja, mausteöljyjä jne. Kannattaa seurata sosiaalisenmedian kanaviamme niin tiedät uusimmat kokeilumme!

  SIIRAPIT ja hyytelöt

Tilalla valmistetaan erilaisia makusiirappeja ja hyytelöitä luonnonraaka-aineista keittämällä niitä sokerin kanssa. Valmistuksessa ei käytetä mitään ylimääräistä, ei säilöntäaineita eikä väriaineita tai keinotekoisia aromeja. Luonnonkasvien ominaisuudet vaihtelevat kasvupaikasta ja olosuhteista riippuen, joten tuotteiden koostumus ja maku saattavat hieman vaihdella erien välillä.

Kuusenkerkkäsiirappi on juokseva jälkiruokakastike joka sopii erinomaisesti vaniljajäätelön kanssa. Sitä kannattaa käyttää myös ruuanlaitossa, erityisesti kaaliruokien ja uunijuuresten kanssa sekä marinadeissa. Vanha kansa on käyttänyt sitä myös hillitsemään yskänärsytystä. Tavallisen kuusenkerkkäsiirapin lisäksi meiltä löytyy myös mukavasti lämmittävä kuusenkerkkä-inkiväärisiirappi.
Voikukkasiirappi tuo mieleen alkukesän tuoksut ja vihreyden. Tätä vegaanihunajaksikin kutsuttua jälkiruokakastiketta kannattaa kokeilla vaikka lettujen kanssa, tai aamiaisen makeuttajana.
Pihlajanmarjahyytelö on perinteinen liharuokien kaveri. Herkullisen värinen hyytelö on happamanmakea yhdistelmä, jota voi käyttää puolukkasurvoksen tapaan. Pihlajanmarjoja on yleensä runsaasti vain joka toinen vuosi, joten hyytelön saatavuus on täysin riippuvainen luonnon omasta kierrosta.

 kuivatuotteet 

Kiireisellä kasvukaudella kerätyt kasvit kuivataan heti keruun jälkeen ammattitason kuivurissa miedossa lämpötilassa. Kasvit säilytetään mahdollisimman kokonaisina paperipusseihin pakattuina kuivassa ja valolta suojattuna. Tällä tavalla säilöttynä ne säilyttävät mahdollisimman hyvin vitamiinit, hivenaineet, värit ja aromit. Syksyn ja talven aikana kuivatut villiyrtit ja luomuviljellyt kasvit jalostetaan erilaisiksi kotimaisiksi mausteiksi, haudukkeiksi jne. joilla saat aitoja luonnonmakuja arkeen ja juhlaan. Kotimaiset villiyrttituotteet ovat ekologinen ja perinteinen tapa lisätä monipuolisuutta ruokavalioosi. Valikoimasta löytyvät erilaiset viherjauheet (Luonnon Voima, Metsän Voima), yrttiseokset, yksittäiset kuivatut yrtit, villiyrttisuolat (Puutarhurin villimpi ja Valkosipulinen) ja sienisuola, metsäsienet ja sienituotteet (Suppiloinen mausteseos), yrttihaudukkeet (käytetään kuten yrttiteetä) jne.

Jokainen satokausi on villien luonnonkasvien osalta erilainen, mutta yleensä pyrimme keräämään ainakin seuraavia kasveja: nokkonen (versot ja siemenet), voikukka, vuohenputki, maitohorsma, koivu, kuusenkerkkä ja mesiangervo. Sienistä suppilovahvero on vakiokerättävä, lisäksi kantarelli ja herkkutatit kuuluvat valikoimaan. Viljellyistä yrteistä pysyvään valikoimaan kuuluvat lipstikka, mäkimeirami ja kehäkukka, muita lajeja kasvatetaan vaihdellen vuodesta riippuen. Sipulia ja valkosipulia kuivaamme myös, ja niitä on saatavilla kuivattuna rouheena sekä maustetuotteissamme.

 

 

  jäädytetyt tuotteet 

Luomumansikoita jäädytetään pieniä määriä paloina rasioissa ja pieniä kokonaisia kannallisia smoothiemansikoita pussissa. Kaudesta riippuen pakastimesta saattaa löytyä myös kesäkurpitsaa, mahlaa tai vaikka kuusenkerkkää.

 

 

Kaikkia tuotteitamme tehdään pienissä erissä, joten varastotilanteet ja valikoimakin vaihtelee. Syötävien tuotteiden lisäksi valikoimastamme löytyy vaihtelevasti hyvinvointituotteita kuten jalkakylpysuolaa ja löylytuoksua. Oman verkkokaupan lisäksi tuotteita on saatavilla paikallisten Reko -piirien kautta, suoraan tilalta ja muutamista lähiruokaa myyvistä puodeista kuten Lähiruokakioski Pikantista. Myös Estradi -verkkokaupassa on joitain tuotteitamme. Käymme myös myyjäistapahtumissa Perniössä, Teijolla, Mathildedalissa, Salossa, Tammisaaressa ja Fiskarsissa. Ota rohkeasti yhteyttä mikäli sinulla on jotakin kysyttävää, tai kiinnostuit joistain tuotteistamme. 

Yhteystiedot

OSOITE
Saarenjärventie 536, 25500 Perniö

PUHELINNUMERO
0405152696/Kalle ja 0407695847/Krista

SÄHKÖPOSTI
alaspaanmaatila@gmail.com

Ota yhteyttä